Kertomuksia kivijalasta
01.11.2016 08:17
Runsaan viikon aikaa vaatinut messuilu tältä erää ohi - toivottavasti nähdään seuraavillakin messuilla 2017! Tähän kokoan joitakin havaintoja - täysin omakohtaisia ja omin silmin nähtyjä.
Kirjojen tarjonta erittäin runsasta niinkuin kuuluukin - selvä jakautuminen kahtia eli vuohiin ja lampaisiin havaittavissa - hyvää kirjaa kalliimmissa kategorioissa ja sitten tuota 2 euron tavaraa pilvin pimein, sekä antikvariaateilla käytettynä ja uutena, että kustantajilla uutena - kaipa senkin myynnillä elää, kun vaan riittävästi sitä puskee maailmalle. Itse en noihin panosta messuilla - jokunen laatikko oli mukana, mutta hukkuivat 120 neliömetrin osastoni muuhun tarjontaan.
Sen sijaan pidin tarjolla ja myin runsaasti - voisiko sanoa jopa "lyömättömästä" valikoimastani lehtiä - sekä aikaus- että sanomalehtiä. Selaajia ja penkojia riitti kiitettävästi. Myös muut pienpainatteet olivat esillä - hyvän vastaanoton saivat ainakin autojen myyntiesitteet, joita toin esille ja myyntiin muutamia satoja kappaleita - tulee esille ensi vuonnakin - niiden yli 6-numeroinen määrä varastossani eli ehkä noin 150 000 kpl valikoima antaa vahvat perusteet.
LP-levyillä oli kysyntää, mutta valitettavasti omakin tarjonta oli aivan liian vähäistä - moni kyseli varsinaisten levyliikkeiden perään, mutta ei kai niitä tänä vuonna mukana ollutkaan? Itselläni mukana olleet C-kasetit täyttivät paikkansa myynnissä - niitä tulen pitämään valikoimissa, sikäli kuin niitä saan hankittua - niiden myyntiä edesauttaisi, mikäli saisi ne kansipuoli ylöspäin esille, mutta käytettävissä olevien tilojen rajallisuus tekee tässäkin omat temppunsa, no olihan niitä nyt kuitenkin mukana noin 1 000 kpl - siitä riitti moneen makuun ja mauttomuuteenkin, mutta mitäpä asiakkaiden musiikkimaku minulle kuuluu.
Keräilyllisten pienpainatteiden valikoima sai kiitosta - niillä on oma ostajakuntansa. Samoin julisteiden runsas määrä poiki kauppoja - kalleimpien kohdalla kaupankäynti on nykytilanteessa haastavaa, joten jätin ne suosiolla kotiin. Sensijaan hintaluokassa 20-50 euroa moni juliste sai uuden kodin - erityisen kivasti meni 1960- ja 70-lukujen musiikkilehtien aukeamia.
Satojen vanhojen ja uusien asiakkaiden kohtaamisista jäi mieleeni erään iäkkäämmän rouvan ostos - hän osti rautatieaihetta keräävänä tuon varastoistani mystisesti löytyneen rahtikirjapinon vuodelta 1942 - tuhansien paperien joukosta löytyi heti kärkeen evakkomatkalaisten ja jopa oman äidin kotikylän ja perheiden lähettämien tavaroiden asiakirjoja - tullessaan nelipäiväisen lipun haltijana tätä minulle kertomaan, olin erottavinani kyyneleen silmänurkassa - näinkin sitä voidaan historiaa siirtää.
Kimmo
PS. Käsittelettämättä jäi kokonaan valokuvien osuus - kiinnostus oli vireää ja kauppaakin tehtiin niilllä - vakiintuneeseen tapaani tulen niihin jatkossakin panostamaan.
23.10.2016 08:18
21.9.1944 Niinisalon Upseerikoulussa annettu todistus - täytynee olla yksi harvinaisimmista myöntökirjoista, mitä Puolustusvoimissa jaossa on ollut.
Toki hyvä uimataito on tarpeen sodankin kuluessa - nämäkin kurssilaiset järjestään ovat jo olleet sotatoimissa ja osa vasta /vielä niihin lähetettiin (Lapin sota) - riitti sielläkin vesistöjä ylitettäväksi.
Kimmo
22.10.2016 09:43
Vieläkö voi nostaa syytteen tietyn kansanosan "leimaamisesta"? Merimiehethän tässä on aikoinaan saaneet epäilyttävän leiman - kulkiessaan pitkin maailman meriä tämä "Sukupuolitautien Vastustamisyhdistys ry:n" kustantama kirjanen takataskussaan... no on siellä päänsärky ja vatsavaivatkin mainittu. Mutta iso osa teoksesta on varattu kustantajien päällimmäisten murheitten selostuksiin.
22.10.2016 07:59
Aeropuerto Nacional De Las Palmas (Gran Canaria) - BX 21 6 HEL 614 6 Enero -valokuva / postikortti (viivoitus ja kuvaustiedot taustalla) - kultaisten Kanarianmatkojen aikaa, jolloin jo laskeutuminen Las Palmasiin oli juhlaa... valokuvaajakin väijyi suuren maailman tyyliin pahaa-aavistamattomia possujuhliin saapuvia. Finnairin pussissa kuitenkin ruisleipää, sinappia ja muita oman maan nestemäisiäkin viljatuotteita.
Kimmo
20.10.2016 10:10
Erittäin harvinainen tämäkin - 25 vuoden aikana nähty vain kaksi kertaa - kerran aikaisemmin meillä ja nyt vasta toista kertaa! Toivottavasti ei vanhene listoilla kauaa.
Kimmo
20.10.2016 09:09
Näitäkin saa meiltä - oikeastaan vain meiltä - tilaa omasi.
19.10.2016 07:45
Kodin keittokirja - Kymin Oy Kuusankoski 1943 -teollisuuslaitoksen kustannuksella teetetty "poikkeuksellisen ajan" keittokirja - osin kokeiltu ja muokattu reseptejä yhtiön tyttöammattikoulussa, osin lunastettu käyttöoikeus resepteihin, jotka tehnyt keittiömestari Aarne Nissinen -harvinainen keittokirja.
Kuten sanonta kuuluu niin kyllä "kruunu pitää pojistaan huolen", niin myös patriarkaalisesti johdettu tehdasyhteisö omistaan... eihän nälkäinen työläinen jaksa töitä paiskoa... Tätä ei ole kirjoitettu vähättelevässä mielessä - pula-ajan varsin yksipuolisista saatavilla olevista "asetuksenmukaisista" aineksista on pyritty luomaan vaihteleva ruokalajivalikoima tehtaan työläisille ja heidän perheilleen.
Kirjana joltinenkin harvinaisuus?
Kimmo
14.10.2016 09:25
Siirtolaiskirje Suomeen - Paraguay 17.3.1935 - Frans Sulka (Alto Parana - Puerto Cantera) -vastauskirje suomalaisen (ilmeisesti tutun naishenkilön) tiedusteluihin parturi-kampaajan työmahdollisuuksista ja elämästä siirtolaisena Etelä-Amerikassa, antaa hyviä neuvoja ja vinkkejä; mm. "...täällä on menny vuosi metsää raivatessa...", "...haaveilette tänne päin, eihän se hullunta ole jos osaatte parran raakata sekä tukan leikata...", "...halvin (laiva Argentiinaan) on nimeltään Bore VIII... sitte laivassa itse arvaat kuinka siinä kapteenista lähtiin laivapoikaan saakka koitetaan väkijuomilla narrata antamaan sitä reisi puolta kun ovat saaneet merellä käyttää niin kaupungissa sitten jälkeenpäin huudellaan että se on portto...", ...Täällä Turun lääninmaaherran tyttö von Hellen nimeltään se meni kapakkaan tanssimaan mutta Suomen konsuli ajoi pois...
Arkisen ja perisuomalaisen oloinen siirtolaiskirje - tässä sentään rehellisesti neuvotaan, miten välttää pahimmat karikot siirtolaisen kivisellä ja tyrskyisellä tiellä...
Kimmo
13.10.2016 08:12
Paperiveitsi "Hilja" - Muisto Suomenlinnasta 25.9.1918 -Suomenlinnan pahamaineisen punaisten vankileirin "puhdetyö", näitä eivät suinkaan tehneet valkoiset vartijat, vaan epäinhimillisissä oloissa pidetyt punaiset vangit - tällä ja vastaavilla vaihdettiin vartijoilta leipää ja tupakkaa, asia on dokumentoitu monien aikalaisten muistelmakirjoituksissa ja eri tutkimuksissa -erittäin harvinainen esine ko. ajalta - satavuotisjuhla lähestyy tällekin esineelle...
Kimmo
12.10.2016 08:23
Taitokirja
Taitokirja - Kodin taitosanakirjan uusittu laitos - 3700 hakusanaa, 1875 kirjoitelman otsikkoa, 1825 viittaussanaa, 4300 kuvaa ja piirrosta, 200 koko sivun kuvaryhmää, 5 väriliitettä, Aineenmukainen hakemisto, Tarvikkeiden työkalujen ja hankkijoiden luettelo, Kirjallisuusluettelo
Jollei tällä opuksella valkene, miten eri tyyppiset kotitalouden hoitoon liittyvät työt tehdään, niin sitten ei millään.
Ainakin tämän saa yleensä myytyä - ollut vajaan kymmenen vuoden aikana tarjolla noin kymmenen kertaa - kaikki menneet ajallaan, nyt saatavilla kaksi kappaletta.
Kimmo