Tarinoiden mukaan Kolilla kerrotaan olleen käräjä-, uhri- ja palvontapaikkoja. Kolin pohjoisrinteessä on niin sanottu uhrihalkeama, josta on löydetty mm. kultaisia ja hopeisia kolikoita, mutta löydöt ajoittuvat Kolin matkailun alkuun 1800-luvun loppupuolelle. Paha-Kolilla kerrotaan olleen käräjäpaikan. Tarinan mukaan rikollisia olisi heitetty alas Paha-Kolin jyrkänteeltä. Joka selvisi pudotuksesta, oli syytön. Kansanperinteessä on myös tietoja paikallisista erakkotietäjistä. Arkeologisissa inventoinneissa väitetyiltä käräjä-, uhri- ja palvontapaikoilta ei ole löytynyt todisteita tarinoiden tueksi. On esitetty, että karelianistit tai muut Kolilla vierailevat olisivat vaikuttaneet tarinoiden kehitykseen huomattavasti.
Kolilla uskottiin olleen voimakkaita henkiolentoja. Kansanrunossa he olivat Kolin korkeat isännät, Mustarinnan murhat miehet.
Willem II Livia -sikarilaatikko / tupakkalaatikko, peltiä
SOK Wiipurin Mylly kaurahiutaleita 1 kg SOK Kvarnen i Wiborg havreflingor -paperipussi
Nokia Silk Hygienic -Nokian WC-paperipakkauksen etiketti
Sotahuuto Joulunumero 1935 -joululehti
Helsinki -Helsingfors -kangasmerkki / matkailumerkki / hihamerkki / badge -pohjaväri valkoinen
Tiainen Juha, Vuorisalo Timo, (toim.) - Kaupungin linnut, Turun kaupunkilinnustotutkimus, Turun Biologinen Museo 26.10.1993-31.5.1994 - Stadens fåglar, Stadsfågelundersökningar i Åbo, Biologiska
Luojan tähden paetkaa - The Amityville horror -elokuvajuliste
Noel C.L. Hackney - HMS Victory
Michael Moorcock - The Knight of the Swords
BM-Volvo Buster 400 -mainoskortti
Husqvarna 238 reservdelar -esite. (2.85)
Valmet 702 S, 903 traktori käyttö ja hoito -käyttöohjekirja
Aku Ankka 1984 nr 18
Ferrania pellicole per ritratti - pancromatica antialo - ininflammabile 9 x 12 cm / Portrait film -filmipakkaus, avaamaton, päivätty mar - 1956 -unopened film
E. Piirinen - Valokuvauksen alkeet
Tetenal valokuvauskemikaalien käyttö- ja liuotusohjeet
toim. Pekka Tuomikoski - Suomi - Työ, Tahto, Tulevaisuus 1946