Pääosa Kööpenhaminasta sijaitsee Sjællandilla, pieni osa Amagerin saarella. Kaupunki on enimmäkseen varsin tasaista, mutta sen luoteisosassa on Søborgin ja Høje Gladsaxen 50 metriä korkeat mäet.
Kööpenhaminan lämpimimmät kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin päivän keskimääräinen ylin lämpötila on noin 20 astetta. Kylmimpien kuukausien, tammi- ja helmikuun, keskimääräinen alin lämpötila on -2 astetta. Talvien kylmyys ja lumisuus vaihtelee vuosittain: esimerkiksi talven 2007–2008 keskilämpötilat olivat samankaltaisia kuin tavallisesti Etelä-Euroopassa, kun taas 2009–2010 satoi lunta sen verran kuin Suomessa keskimääräisenä talvena. Kesät ovat 1990- ja 2000-luvuilla tulleet huomattavasti lämpimämmiksi ja vähäsateisemmiksi. Sadetta esiintyy ympäri vuoden: eniten heinäkuussa (57 mm), vähiten helmikuussa (24 mm) Keskimäärin sadepäiviä on 11–17 joka kuukaudessa, mikä merkitsee, että keskimäärin joka toinen tai kolmas päivä sataa.
Willem II Livia -sikarilaatikko / tupakkalaatikko, peltiä
SOK Wiipurin Mylly kaurahiutaleita 1 kg SOK Kvarnen i Wiborg havreflingor -paperipussi
Nokia Silk Hygienic -Nokian WC-paperipakkauksen etiketti
Sotahuuto Joulunumero 1935 -joululehti
Helsinki -Helsingfors -kangasmerkki / matkailumerkki / hihamerkki / badge -pohjaväri valkoinen
Tiainen Juha, Vuorisalo Timo, (toim.) - Kaupungin linnut, Turun kaupunkilinnustotutkimus, Turun Biologinen Museo 26.10.1993-31.5.1994 - Stadens fåglar, Stadsfågelundersökningar i Åbo, Biologiska
Luojan tähden paetkaa - The Amityville horror -elokuvajuliste
Noel C.L. Hackney - HMS Victory
Michael Moorcock - The Knight of the Swords
BM-Volvo Buster 400 -mainoskortti
Husqvarna 238 reservdelar -esite. (2.85)
Valmet 702 S, 903 traktori käyttö ja hoito -käyttöohjekirja
Aku Ankka 1984 nr 18
Ferrania pellicole per ritratti - pancromatica antialo - ininflammabile 9 x 12 cm / Portrait film -filmipakkaus, avaamaton, päivätty mar - 1956 -unopened film
E. Piirinen - Valokuvauksen alkeet
Tetenal valokuvauskemikaalien käyttö- ja liuotusohjeet
toim. Pekka Tuomikoski - Suomi - Työ, Tahto, Tulevaisuus 1946