Mailis Laaksonen -nimikirjoitus / signature - autograph

Alkuperäinen nimikirjoitus vuodelta 1943, sivu irroitettu isommasta kokonaisuudesta.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaaja teki elokuvanäyttelijänä lyhyen mutta ansiokkaan uran, johon kuului sivuosien lisäksi myös pari näkyvämpää roolia muun muassa Valentin Vaalan ja Ilmari Unhon elokuvissa. Uransa tappiollisesta alusta huolimatta Vaaja jatkoi elokuvatyön parissa vuosina 1943–1950, jolloin hänet nähtiin kaikkiaan seitsemässä elokuvassa.

Ennen elokuvauraansa Vaaja työskenteli paikannäyttäjänä turkulaisessa elokuvateatterissa sekä esiintyi Turun Ruotsalaisessa Teatterissa.[1]

Mailis Vaaja, joka vielä uransa alussa käytti nimeä Mailis Marne, voitti Suomi-Filmin Uutisaitan järjestämän Filmikasvot-kilpailun vuonna 1942. Hän sai pääosan turkulaisen Valo-Filmi-yhtiön pioneerielokuvasta Miehen vankina. Elokuvan tekijöinä toimivat yhtiön perustajat Eino ja Aarne Kivimäki, jotka tekivät pari lyhytelokuvaa ennen ensimmäistä pitkää näytelmäelokuvaansa. Miehen vankina -elokuvan ohjasi Aarne Kivimäki taiteilijanimellä Olavi Kallas. Elokuvaa pidettiin täydellisenä epäonnistumisena. Se sai tyrmäävät arviot, eikä siitä tullut varsinaista ensi-iltaelokuvaa. Kantaesitys pidettiin Viipurissa. Tappiollisen teoksen jälkeen Valo-filmi teki kuitenkin vielä myöhemmin pari pitkää elokuvaa.[2]

Vaajan seuraava elokuva oli Valentin Vaalan ohjaama draamaelokuva Miehen kunnia vuonna 1943, jossa hänellä on pieni sivurooli. Ensimmäisen merkittävän roolinsa hän teki Vaalan kauhuromanttisessa klassikkoelokuvassa Linnaisten vihreä kamari, jossa hänellä oli sivuosa sveitsiläisenä kotiopettajattarena. Kriitikko piti Vaajan suoritusta eräänlaisena voittona. Arvosteluissa pantiin ensimmäisen kerran merkille hänen kauneutensa ja huomattavat näyttelijänkykynsä.[3]

Jännityselokuvassa Kolmastoista koputus (1945) Vaajalla oli uransa ehkä merkittävin osa Bella-nimisenä tanssijattarena. Eräs arvostelija nosti esiin Vaajan näyttelijäntyön: ”Mailis Vaaja osoittautui tässä ensimmäisessä suuremmassa osassaan tehtävänsä tajuavaksi tyttölapseksi, jossa on sekä pehmeyttä että hiven kiintoisaa julkeuttakin.”

Jatkosodan aikana Vaaja kuului Suomi-Filmin Satakielet-viihdytyskiertueeseen. Vuonna 1947 hän työskenteli Suomen Kansallisoopperassa ja sai seuraavana vuonna stipendin Pariisiin opiskellakseen balettia. Siellä hän tapasi toisen aviomiehensä Ebbe Moen, joka esiintyi Suomessa elokuvissa Hallin Janne (1950) ja Suomalaistyttöjä Tukholmassa (1952).[1]

Vaajan elokuvaura päättyi 1950-luvun vaihteessa. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Oslossa Norjan Kansallisoopperan kuorossa, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1980.[1] Hän kuoli 78-vuotiaana Oslossa lokakuussa 1995.

10.00 €		Lisää koriin
	* Hyvä	* Ostaminen ei vaadi rekisteröitymistä